Nyt on pitkäaika siitä kun viimeksi olen tänne päivitellyt mitään. Paljon edistymistäkin projektin suhteen on tapahtunut sillävälin, tai oikeastaan koko rakennus projekti on päässyt käyntiin.
Ensiksi teimme maaperätutkimuksen tontista. Halusimme sen tehdä ennen tontin ostoa ja oikeastaan kunta jolta tontin ostimme velvoitti sen tutkimuksen tekemään. Onneksemme tontti ei ollut kelvoton rakentamiselle. Olisi harmittanut jos emme olisi voineet rakentaa tälle tontille, koska olisimme tietekin joutuneet etsimään uuden tontin, joka olisi ollut kalliimpi tai olisimme joutuneet perumaan asunto kaupat.
Maaperätutkimuksesta löytyi maaperän pinnasta alkaen löyhää ja hyvin löyhää hiekkaista silttiä. 4 metriin asti poraus oli tehty, josta löytyi hyvin löyhää silttiä. Tontti on siis melko routivaa. Tontin kaivuun kanssa myös täytyy olla hyvin tarkka. Raja taisi olla 20cm- 50cm. Alle täytyy jättää ns. kantava kerros joka on sitten taloa pitämässä ettei se ala upota. Paljon soraa ja hyvät routa eristeet joka puolelle laitettava myös. Mieheni kanssa kävimme hieman kädenvääntöä siitä pitäisikö laittaa ajoväylälle myös routaeristeet. Minä kannatin ja mieheni vastusti, mutta onneksi rakennusmestari kannatti asiaa myös. Seuraavaksi alkoi "paperisota" eri viranomaisten kanssa.
Nytpä onkin homma edennyt niin pitkälle että voin jo itsekkin uskoa että meille on valmistumassa omakoti talo... IHAN OMA!!!
Kaikki luvat ja muutkin viranomais kulut on nyt saatu jo jonkun aikaa sitten hoidettua. Tontti ostettua... Ja aatelkaahan, kyllä sitten osavat rahat viedä. Ihan joku säästöpankin ukko oli todistamassa siellä ja otti palkaksi siitä huvista (15min.) yli 100e. :)
Tontin raivaushan aloitettiin pienimuotoisesti jo edellisenä päivänä tontin kaupantekoa. :) Meitä vaan isännän kanssa nauratti... täällä sitä jo ollaan vaikkei tonttia edes oltu vielä maksettu. Pajukkoa oli ihan hirveesti ja sitä kyllä tuli sinne sitä mukaan kun edellistä raivattiin.
Miehen pikkuveli, joka vasta ikää oli rakentanut oman hirsitalonsa aivan itse tulikin kokeneena konkarina auttamaan meitä puiden kaadossa. Näin satiin alkuun puiden teko ja pajukko alkoikin näyttämään ihan tontille. Kesäkuun tietämiin kaikki puut joita emme halunneet tontille jättää oli kaadettu ja minä isäni kaverina pilkoin pilkekoneella ne pyöreään häkkiin. Mies halusi kirveellä pilkkoa isoja pölkkyjä itse käsin. :) Jätettiin sille pikku pino. Motivaatio oli kyllä kohdillaan.
![]() |
| tässä meidän puupino tontin puista |
![]() |
| tässä tontti pajukosta siivottuna ja kaivurikin on tullut jo valmiiksi. Tontti oli samannäköistä risukkoa ja puustoa täynnä, mitä näkyy taustalla. |
Oikeastaan odotan että saisimme mennä sinne siksi aikaa kun talo valmistuu. Luulen että hyvin me pärjättäis. Kyllähän siellä työpäivien jälkeen tekemistä olisi kun lumia luotas puuliiterin luokse ja pulkalla mentäs lumikasoista. Lumilinnoja tehtäis ja hiihdettäis kevät jäällä. Näinhän ne on ennenki elänyt. Olisipahan luksusta muuttaa sitten uuteen taloon. :)
Tuli vaan mieleen että asioilla on tapana lutviutua! Paljoo en tiedä rakentamisesta enkä sitä mitä seuraavaksi tapahtuu, koska mies hoitaa nämä asiat. Vaikka hänkin sanoo ettei mukaan mitään tiedä ja joutuu ottamaan selvää asioista... Onneksi minun ei tarviksekaan ottaa ohjia käsiini! Siitä ei tulis kun sanomista :) Kovasti yritän aina kysellä kaikkea, mutta niukat on vastaukset kysymyksiin. Olen kuitenkin ylpeä miehestäni, että jaksaa työnohella näitä rakennus juttuja ajatella ja hoidella.
Näkemiin taas ensi kertaan.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti