perjantai 30. marraskuuta 2012

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty


Oon vähän miettinyt jo näitä sisustus juttuja, kuten seinien ja kaappien värejä.. ettei tuu sitten viimetingassa vaan otettua jotakin.

Kertaan vielä: keittiöön tulee trend keittiö eli hieman poikki raidallisilla ovilla varustettu keittö. Värejä on vain muutamaa, joista vain kaksi kiinnostaa. tumma raita ja harmaa antrasiitti. 

Kodinhoitohuoneeseen tulee antrasiitin harmaa lattia niin saattaisi olla, että harmaat kaapinovet voisi olla parempi ratkaisu keittiön kaapistoihin. Pitäis vielä livenä käydä katsomassa niitä uudelleen. Ja varmaan sen sisustussuunnittelijan kanssa käydään noita asioita läpi myöhemmin. Jos vaikka mahdollisesti saisi laitettua kodinhoitohuoneeseen myös samanväriset kaapinovet. Vakio ovet ovat valkoiset, valkoisella rungolla. Sitäpaitsi se antrasiitinharmaa kaapinovi sopisi valkoiseen runkoon paremmin kuin tummaraita.Tummaraita ovet olivat kyllä tosi tummat.  Laminaatiksi olemme ajatelleet harmaa öljytty tammi. Senkin puolesta antrasiitti ovet sopisivat keittiöön. Välitilan laatat ovat vakiona valkoiset.

Keittiöön olisi kiva laittaa laatta lattia jo ihan käytännön syistäkin. Laminaatti ei kestä vettä paljonkaan ja pojalta kaatuilee maitoa ja koiran vesikuppi sillointällöin. Käsitiskiä tiskatessa myös roiskuu vettä lattialle jonkunverran. Lisäkustannuksia siitäkin tulee. Laattojen värivaihtoehtoja on luunvalkoinen, harmaa ja musta. Ellei sitten saa jostain muualta otetua saman väristä laattaa kun kodinhoitohuoneessa. 

Tämä harmaa sävy alkoi nyt blogia kirjoitellessa kiinnostaa enemmän, koska tajusin että sehän sopii valkoisen kanssa paremmin kuin se tummaraita. Kontrasti ei mielestäni ole liian iso. Lisäksi taloon tulee Kastellitalopakettiin kuuluva uuniseppien takka, joka on slammattu kokonaan valkoiseksi. Valkoinen takka ja harmaa sävyteinen tammilattia vaikuttaa hyvälle yhdistelmälle. 

Fino antrazite






tässä varmasti aika oikean näköinen tuo malli ja väritys. Oven kahvat ovat vain erilaiset.

















Tässä valaisin ikeasta, jota olen suunnitellut keittiön kaappien eteen. Yksiössäni on samanlainen eteiskäytävällä ja tykkäsin siitä tosi paljon
Nämä valot voisivat olla hienot myös kodinhoitohuoneessa mikäli sinne ei vaadita kostean tilan valaisinta.





Olisikohan huono idea jos maalaisi olkkarista takan taustalla olevan seinän tai ainakin osan tehostemaalilla. Muutoin seinät ovat maalarinvalkoiset. Kun alunperin ajattelin kauttaaltaan olkkariin sävytetyn maalin ottaa. Tapettiakin olen tehoste seinälle ajatellut, mutta se ei taida olkkariin olla nyt hyvä idea.



http://www.e-julkaisu.fi/kastelli-collection/ osoitteesta löytyy sisustus vaihtoehtoja. Kaapiston ovien värit eivät ihan täsmää todelliseen sävyyn ainakaan tummanraidan osalta. 

Heipparallaa ensikertaan!!!

Kastellille uudestaan

Varasimme uuden ajan Kastellin toimistoon, jotta tarjouksemme voitaisiin laskea uudelleen. Päädyimme vesikiertoiseen lattialämmitykseen ja sähköllä lämmittävään varaajaan. Ajattelimme laittaa myös sen maalämpövarauksen. 

Vesikiertoisen lattialämmityksen takia paketin hinta nousi, joten minä ajattelin luopua comfort keittiöstä. Nähtyäni trend kaapistot uudelleen ajattelin että on ne ihan kivoja ja pienen lapsen takia einyt varmaan ihan sika kalliita ovia kannata laittaa pilattavaksi. Teemme keittiöön vain liesi muutoksen siihen, koska en halua omilla jaloilla seisovaa keraamista liettä vaan sen tasoon upotettavan lieden. Comfort keittiössä en muutenkaan olisi hirveästi tykännyt rosterisesta liesi kuvusta, koska muut kodinkoneet olisivat olleet valkoisia. Comfort keittiössä oli astianpesukone nostettu ylemmäksi, mikä muuten on ihan kätevä ratkaisu, mutta tuossa keittiössä on muutenkin niin vähän laskutilaa niin ajattelin, että lattialla oleva astianpesukone kelpaa meille ja laskutilaa saadaan tiskipöydälle enemmän.

Kastelli talokauppiaan luona päätimme kuitenkin laskea uusi tarjous economy 105 mukaan. Siinä mallissa on myös tekninentila, mikä helpottaa myöhemmin mahdollisesti asennettavan maalämmönlaittoa. 

Keittiön koko hieman pienenee, mutta olkari on isompi kuin economy 100:ssa, mikä toisaalta on hyvä. Hinta tietenkin nousi taas, mikä nyt ei hirveen kiva juttu ole, mutta mitään ei saa ilmaiseksi. 

Onneksi kastellilla on kamppanja menossa, jossa 31.11 mennessä tehdyillä sopimuksella saa 3000€ plussa edun sisustus juttuihin. mm. tuo keittö liesi ratkaisu kuuluu niihin plussa juttuihin, lisäksi ajattelimme kustantaa, ulkopostin ja kodinhoito huoneen lavuaarin ja hanan plussa edulla. Siihempä se raha melkein menikin. Mutta on se iso raha. Lisäksi jos tiettyyn kuukauteen mennessä ajoittaa talopaketin tulemisen saa toisen 3000e tukku edun käyttöön. Sekin tulee tarpeeseen eikä varmasti jää käyttämättä. :) 

No. Olimme varanneet ajan myös desingtaloille. Kastelli myyjä vähän pettyi kun emme vielä allekirjoittaneet mitään sopimuksia. Sanoin että haluan käydä muissakin firmoissa jotta voin verrata, eikä jää kaduttamaan jälkeenpäin. Desing talolla oli paljon enemmän sisustus vaihtoehtoja kuin Kastellilla. Oli tapetteja, laattoja vaikka minkälaisia jotka kuuluivat vakiona pakettiin. Lämmityksenä tuli vakiona vesikiertoinen lattialämmitys, myös lämmönlähde kuului muistaakseni kauppaan ja lämmitys tulisi automaattisesti myös autotallin puolelle. Mutta talo jota katsoimme, olisi ollut hinnaltaan sopiva ja sisustus vaihtoehdot alkoi houkuttamaan. Mutta se oli pienempä vaikka makkarit esim. olivat samankokoisia kuin kastellilla. Olisiko olkkari ja keittiö olleet sitten  pieniä. Lisäksi desingtalon arvoa laski kylpyhuoneen seinät, ne olivat puurakenteiset, kun taas kastellilla ne on  kivestä. Puurakenteiset seinät voi olla huono juttu joskus 10 vuodenpäästä.  

Desingtaloilta menimmekin takaisin allekirjoittamaan sopimuspaperit Kastellille ihan tuosta vaan sukkelaan. Ehtona tietenkin tontin saanti ja rahoituksen saanti.

Nyt olisi aikeissa varata tontti ja tehdä siihen maaperätutkimus. Sitten syksyllä 2013 alkaisi pohjatyöt, johon olemme alustavasti kyselleet erästä tuttuamme, ihan ammattimies on kuulemma. Perustukset sen jälkeen.  Helmikuussa 2014 tulisi sitten talopaketin laittajat ja siitä se varsinainen tunne tulee kun omaa kotia pystytetään. 

Käynnin jälkeen tunne oli todella sekava... allekirjoitettiin paperit, vaikka ei ole edes rahaa!!! Mutta todella innoissamme olemme, tai ainakin minä ole ollut. Ja luottavaisin mielin odotan että laina saadaan ja kaikki menee niinkuin pitää.



Asioilla on tapana lutviutua



Suunnittelua, suunnittelua ja suunnittelua... Mutta se on kivaa! :)

Uskon siihen että joku jossakin ohjaa meidän elämää ja auttaa isoissa ja vaikeissa asioissa tekemään päätöksiä. Ajatellen esimerkiksi tätä omakotitalo haavetta. Montako kertaa ollaan meinattu päätyä vanhan rämä talon ostoon ja yksi kaksikerroksinen rivitalo kolmiokin oltiin jo ostamassa. Osto tilanne oli niin pitkällä että laina oli haussa ja se olisi myönnetty, mutta mulle tuli tunne ettei se ole meidän koti johon halutaan rahamme sijoittaa niin peruin lainan haun ihan omin päin. Kyllähän siitä tuli sanomista mutta en ole katunut päivääkään sitä tekoa varsinkaan nyt kun tilanne on tämä mistä kerron seuraavaksi. <3

Aloimme katsella huvikseen muuttovalmiita talopaketteja ja tonttejakin katseltiin. Kunnassa jossa asumme on tosi edulliset tontit ainakin nuo kunnan, lisäksi on meneillään tontti kamppanja jossa saa nuori pariskunta alennusta tontin hinnasta ja vielä lisää alennusta jos on ainakin yksi lapsi. Tonttien hinnat jää alle 10000€.

Vertasimme netissä eri talofirmojen talopaketti hintoja ja Kastellilla oli  niistä halvin vaihtoehto muuttovalmiina. Laskeskelimme myös tinkaan raha tilannettamme ja millaista lainaa voisimme lyhentää. Mietimme ja laskeskelimme mitä muihin kuluihin menisi rahaa. Mulla itsellä meni pitkään ennekuin tajusin mitä "muut" työt ja kulut pitää sisällään. Mitä kuuluu talopaketin toimitukseen jne. Mies sai sitten rauta langasta vääntää mitä mikäkin asia tarkoittaa ja maksaa. Kaikkista kuluista kun ei voi edes tarkkaa hintaa sanoa esimerkiksi pohjatöiden hinnan voi vaan suunilleen arvioida, koska ei ole tietoa millasta tontin maaperä on ja kuinkapaljon sitä joutuu kaivamaan ja kuinka paljon vaihtomaata joutuu tontille tuomaan. Talopaketin hintaan nyt ei yllätyskuluja tule, kun se paketti on mikä on. 

Varasimme ajan sitten kastellin toimistoon. Asiat alkoi selkiytymään sen käynnin jälkeen. Kiinnostuimme ensiksi Economy 100 mallista. 3mh, k, oh, khh ja s. Kolme makuuhuonetta oli tavoite. Sisustus ratkaisut kiinnosti minua tietenkin kaikkein eniten että miltä siellä kodissa tulisi näyttämään. Miestä ei nuo sisustus jutut kiinnostanu juuri ollenkaan. Sanoi vaan että hälle kelpaa se mikä sen paketin mukana tulee, vaikka ei ollut sen tarkemmin tutkaillut vielä pohjapiirustuksia ja paketin sisältöö. Perinteinen suomalainen mies kun hän on. :) Mullahan meni sen kastellilla käynnin jälkeen "on-nappi" päälle eikä sitä pois saa kytkettyä ennen kun talo on valmis. Sisutus kuvat pyörii vaan silmissä ja uusia ideoita tulee koko aika mieleen. 

Yhdessä olemme miettineet lämmitys ratkaisuja. Takan haluan ehdottomasti tulevaan taloomme. Se on tunnelman tuoja, tuo kodikkuutta lisää, sillä voi lämmittää myös taloa, joka taas pienentää lämmitys kuluja ainakin jos  lämmitys on sähköllä. Kastellin talopaketin hintaan sisältyi vesikiertoinen lattia lämmitys ilman lämmönlähdettä. Ajattelimme kuitenkin ottaa hankinta hinnaltaan halvimman sähkölämmityksen. Vesikiertoiseen lattia lämmitykseen olisi lämmönlähteestä riippuen lisää hintaa tullut 5000e (sähköllä lämpiää vesi). Olemme miettineet myös maalämpöä, mutta se on hankinta hinnaltaan niin kallis ettei se maksa itseään takaisin noin pienessä talossa. Kastellin myyjä puhui ettei alle 150 m2 taloon ole kustannuksen kannalta järkevää laittaa maalämpöä. Maalämpö myyjät taas sanoivat, että totta kai kannattaa laittaa kun lämmitys kustannuset putoaa pienemmäksi. Hypridi lämmitystä myös mietittiin, siinä hankinta hinta jäisi vähän alhaisemmaksi kuin maalämmössä. Maalämpövaraustakin ajateltiin, jos siten myöhemmin laittais maalämmpön. 

Pankista lähdettiin lainatarjouksia kyselemään. Hassua. muilla pankeilla tarvittava summa myönnettäisiin, mutta Nordealla oli jotenkin outo sekin virkailija. Lupasivat soitella sieltä meille päin, mutta mitään ei kuulunut. Siten mies soitti sinne ja kysyi mites sen laina asian kävi. Sanoivat, että ei voida myöntää niin suurta lainaa ja lainaan vaadittaisi se tietyn korkoinen käsiraha, meillä ei kuulemma tulot riitä. Virkailijalla oli myös sellainen muistikuva että minä olisin ollut opiskelija. Muissa pankeissa ovat ihmetelleet Nordean toimintaa. Käsirahan minäkin ymmärrän ja sanoimme ettei se olisi ongelma. takaajista virkailija ei puhunut mitään, joten emme mekään siinä vaiheessa maininneet asiasta mitään, koska pyysimme vain lainatarjousta, jotta voisimme vertailla eri pankkeja keskenään. 

Kuva












Tässä economy 100 pohjapiirustus. 




Lisäsimme toimitukseen takapihan oven ja autotalli/varasto joka on yhtenäinen talon kanssa. Em. lisäksi lisäkustannuksia perushintaan toi lisää keittiö muutos trend keittiöstä comfort keittiöksi, pesuhuoneen laatat yhdelle seinälle sekä takka. Pohjaratkaisu minusta on hyvin tyypillinen ja selkeä. Ainut mistä en oikein pidä on tuo tuulikaappi, parempi olisi jos tila olisi yhtenäinen eteisen kanssa tai sitten jos tuulikaappi olisi paljon isompi. Vähän sellainen lasikuistin tapainen. Ajatelimme että mihin ne maalämpö osat laittas jos se hankittais. Pitäis tehdä sitten varastoon sille tila. Teknisen tilan uupuminen on kyllä sinänsä huono juttu. 




omakotitalo haaveita

vuonna 2010 aloin odottamaan meidän poikaamme. Tuli tietenkin tarve muuttaa isompaan asuntoon. Silloin asuimme minun omistamassa rivitalo yksiössä, jonka olin aika vasta ostanut ja saanut rempattua ja sisustettua mieleiseksi. Rakastin sitä asuntoa. Pienihän se oli mutta ihana. Sain toteuttaa unelmiani.

Talvella muutimme väliaikaisesti rivitalo kaksioon ja yksiööni sain vuokralaisen hyvin nopeasti. Samalla ajattelimme katsella omakotitaloja. Löysimmekin muutaman varteen otettavan vaihtoehdon, mutta remontitta en niissä olisi asunut niin että olisin viihtynyt ja ollut niinkuin kotonani. Yleensä remontti vaatimuksien takia vanhan omakotitalon osto kaatui siihen. Budjetti oli meillä niin pieni ja sillä hintaa ei nyt mitään hienoo ja hyvää saa tältäkään kylältä jossa asumme.

Kaksiossa asuminen jatkui niin kauan kunnes sanoin miehelleni että nyt on pojalle saatava oma huone. Saimme kunnalta haluamamme rivitalo kolmion ja muutimme siihen jouluksi 2011. Kotimme on valoisa ja uuden aikaisempi, kuin kaksiomme. Plussaa täällä on astianpesukone, joka oli vaatimuksena asunnon etsimisessä. Edelleen sama ruma muovimatto lattialla, kuin kaksiossakin väri on vain muuttunut vihreästä harmaaksi. Tuolla aikaisemmassa tekstissä avauduinkin jo vuokralla asumisen huonoista puolista, nin en tässä sen enempää. Tästä sitten pikku hiljaa lähti itämään ajatus omakotitalon rakentamisesta.

Rakennus projektia mietittiin ja sitten se unohtui vähäksiaikaa ja taas sitä mietitiin. Yleisimpiä asioita miksi rakentaminen unohtui välillä oli raha ja aika. Lainaa saa pankista, mutta sen takaisin maksu aika on pitkä, kun ei omaa pääomaa ole sijoittaa asuntoon. Aikaa ei ole rakennusprojektiin kun kummallakin on vuorotyö ja pieni lapsi lisäksi tuo haasteita. Tontteja ja taloja katseltiin kuitenkin aina välillä ja haaveiltiin. '

Meikäläisen pasmat meni sekaisin joka kerta kun mies halusi käydä katsomassa jotakin tonttia tai edes puhui oman kodin hankkimisesta. Oli unettomia öitä kun aika meni nopeesti netissä surffaillessa eri sistustus sivustoilla. Montakohan pohja piirustusta oon tehny, ja montakohan kuvakokoelmaa oon tehnyt. Sisustus on suoraansanoen valmiina mun päässä, sen kun vaan pääsen toteuttamaan unelmiani... Sitä hetkeä odotellaan kovasti ja toivon että taivaalta tipahtaisi nippu seteleitä!!

bloggaajaksi rupesin :)

Heissuli vei! tällaisen blogi jutskan ajattelin väsätä. Minulla on avomies ja 2 vuotias poika, perheeseemme kuuluu myös kääpiöpinseri Siiri.

Asumme tällähetkellä vuokralla kolmiossa. Elämä vuokralla asumisessa on suorastaan ahdistavaa, ainakin minulle. Harmaat muovimatot lattioissa, turkoosit kylpyhuoneen seinät, liasta pinttyneet saunan lauteet jotka kaiken hyvän lisäksi ovat jotenki vääntyilleet ja lonksuvat ikävästi. Vääränlaiset tapetitkin olohuoneen seinässä melkein estää olemasta olkkarissa. Ja päässä pyörivät sadat sisustus ideat joita olisi ihana päästä toteuttamaan, mutta ei vuokra asuntoon!

Elämä omassa asunnossa tai talossa ei ehkä ole sen ruusuisempaa. Mutta olemme kuitenkin päättäneet että alamme rakentamaan omakotitaloa. taloprojekti olisikin tämän blogin aihe. Pääsen vähän purkamaan tänne omaa intoani, joka tahtoo paisua aina liian suureksi... :)

Omakoti kullan kallis!! <3