Suunnittelua, suunnittelua ja suunnittelua... Mutta se on kivaa! :)
Uskon siihen että joku jossakin ohjaa meidän elämää ja auttaa isoissa ja vaikeissa asioissa tekemään päätöksiä. Ajatellen esimerkiksi tätä omakotitalo haavetta. Montako kertaa ollaan meinattu päätyä vanhan rämä talon ostoon ja yksi kaksikerroksinen rivitalo kolmiokin oltiin jo ostamassa. Osto tilanne oli niin pitkällä että laina oli haussa ja se olisi myönnetty, mutta mulle tuli tunne ettei se ole meidän koti johon halutaan rahamme sijoittaa niin peruin lainan haun ihan omin päin. Kyllähän siitä tuli sanomista mutta en ole katunut päivääkään sitä tekoa varsinkaan nyt kun tilanne on tämä mistä kerron seuraavaksi. <3
Aloimme katsella huvikseen muuttovalmiita talopaketteja ja tonttejakin katseltiin. Kunnassa jossa asumme on tosi edulliset tontit ainakin nuo kunnan, lisäksi on meneillään tontti kamppanja jossa saa nuori pariskunta alennusta tontin hinnasta ja vielä lisää alennusta jos on ainakin yksi lapsi. Tonttien hinnat jää alle 10000€.
Vertasimme netissä eri talofirmojen talopaketti hintoja ja Kastellilla oli niistä halvin vaihtoehto muuttovalmiina. Laskeskelimme myös tinkaan raha tilannettamme ja millaista lainaa voisimme lyhentää. Mietimme ja laskeskelimme mitä muihin kuluihin menisi rahaa. Mulla itsellä meni pitkään ennekuin tajusin mitä "muut" työt ja kulut pitää sisällään. Mitä kuuluu talopaketin toimitukseen jne. Mies sai sitten rauta langasta vääntää mitä mikäkin asia tarkoittaa ja maksaa. Kaikkista kuluista kun ei voi edes tarkkaa hintaa sanoa esimerkiksi pohjatöiden hinnan voi vaan suunilleen arvioida, koska ei ole tietoa millasta tontin maaperä on ja kuinkapaljon sitä joutuu kaivamaan ja kuinka paljon vaihtomaata joutuu tontille tuomaan. Talopaketin hintaan nyt ei yllätyskuluja tule, kun se paketti on mikä on.
Varasimme ajan sitten kastellin toimistoon. Asiat alkoi selkiytymään sen käynnin jälkeen. Kiinnostuimme ensiksi Economy 100 mallista. 3mh, k, oh, khh ja s. Kolme makuuhuonetta oli tavoite. Sisustus ratkaisut kiinnosti minua tietenkin kaikkein eniten että miltä siellä kodissa tulisi näyttämään. Miestä ei nuo sisustus jutut kiinnostanu juuri ollenkaan. Sanoi vaan että hälle kelpaa se mikä sen paketin mukana tulee, vaikka ei ollut sen tarkemmin tutkaillut vielä pohjapiirustuksia ja paketin sisältöö. Perinteinen suomalainen mies kun hän on. :) Mullahan meni sen kastellilla käynnin jälkeen "on-nappi" päälle eikä sitä pois saa kytkettyä ennen kun talo on valmis. Sisutus kuvat pyörii vaan silmissä ja uusia ideoita tulee koko aika mieleen.
Yhdessä olemme miettineet lämmitys ratkaisuja. Takan haluan ehdottomasti tulevaan taloomme. Se on tunnelman tuoja, tuo kodikkuutta lisää, sillä voi lämmittää myös taloa, joka taas pienentää lämmitys kuluja ainakin jos lämmitys on sähköllä. Kastellin talopaketin hintaan sisältyi vesikiertoinen lattia lämmitys ilman lämmönlähdettä. Ajattelimme kuitenkin ottaa hankinta hinnaltaan halvimman sähkölämmityksen. Vesikiertoiseen lattia lämmitykseen olisi lämmönlähteestä riippuen lisää hintaa tullut 5000e (sähköllä lämpiää vesi). Olemme miettineet myös maalämpöä, mutta se on hankinta hinnaltaan niin kallis ettei se maksa itseään takaisin noin pienessä talossa. Kastellin myyjä puhui ettei alle 150 m2 taloon ole kustannuksen kannalta järkevää laittaa maalämpöä. Maalämpö myyjät taas sanoivat, että totta kai kannattaa laittaa kun lämmitys kustannuset putoaa pienemmäksi. Hypridi lämmitystä myös mietittiin, siinä hankinta hinta jäisi vähän alhaisemmaksi kuin maalämmössä. Maalämpövaraustakin ajateltiin, jos siten myöhemmin laittais maalämmpön.
Pankista lähdettiin lainatarjouksia kyselemään. Hassua. muilla pankeilla tarvittava summa myönnettäisiin, mutta Nordealla oli jotenkin outo sekin virkailija. Lupasivat soitella sieltä meille päin, mutta mitään ei kuulunut. Siten mies soitti sinne ja kysyi mites sen laina asian kävi. Sanoivat, että ei voida myöntää niin suurta lainaa ja lainaan vaadittaisi se tietyn korkoinen käsiraha, meillä ei kuulemma tulot riitä. Virkailijalla oli myös sellainen muistikuva että minä olisin ollut opiskelija. Muissa pankeissa ovat ihmetelleet Nordean toimintaa. Käsirahan minäkin ymmärrän ja sanoimme ettei se olisi ongelma. takaajista virkailija ei puhunut mitään, joten emme mekään siinä vaiheessa maininneet asiasta mitään, koska pyysimme vain lainatarjousta, jotta voisimme vertailla eri pankkeja keskenään.
Lisäsimme toimitukseen takapihan oven ja autotalli/varasto joka on yhtenäinen talon kanssa. Em. lisäksi lisäkustannuksia perushintaan toi lisää keittiö muutos trend keittiöstä comfort keittiöksi, pesuhuoneen laatat yhdelle seinälle sekä takka. Pohjaratkaisu minusta on hyvin tyypillinen ja selkeä. Ainut mistä en oikein pidä on tuo tuulikaappi, parempi olisi jos tila olisi yhtenäinen eteisen kanssa tai sitten jos tuulikaappi olisi paljon isompi. Vähän sellainen lasikuistin tapainen. Ajatelimme että mihin ne maalämpö osat laittas jos se hankittais. Pitäis tehdä sitten varastoon sille tila. Teknisen tilan uupuminen on kyllä sinänsä huono juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti